Suomen ICT Picte – intohimosta parempaan palveluun

 

Totesimme, että ICT-alalta on vaikea löytää hyvää kokonaisvaltaista palvelua – tästä ajatuksesta syntyi Picte vuonna 2011. Tavoitteemme on tarjota Suomen parasta ICT-palvelua. Teemme kaikkemme auttaaksemme ja kehittääksemme asiakkaidemme liiketoimintaa.

Yrityksen perustajat Kari Aaltonen ja Teemu Henttonen ovat olleet yrityksen toiminnassa alusta asti mukana. Molemmat ovat pitkän linjan asiantuntijoita, joiden ICT-ura alkoi suoraan koulunpenkiltä ja on jatkunut menestyksekkäästi siitä asti. Asiakaslähtöisyys on Pictelle äärimmäisen tärkeää ja huomioimme tämän seikan myös rekrytoinnissa. Etsimme hyviä tyyppejä, jotka haluavat palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Taustamme on pitkä ja vankkaa osaamista on kertynyt varsin kattavasti muun muassa Suomen suurimpien teleoperaattorien palveluksessa.

Luottoluokituksemme on alusta asti ollut vahva ja kuulumme Suomen vahvimpiin yrityksiin. Luotettavuus on olennainen osa toimintamme ydintä. Pyrimme hoitamaan kaikki asiat aina samalla tavalla ja sovitun mukaisesti.

Asiakaspalvelulähtöisyys ja aktiivisuus on palvelumme ytimessä

Arvomme kiteytyvät neljään kohtaan:

• rehellisyys
• vastuunkanto
• aktiivisuus
• palvelu

Olemme rehellisiä itsellemme, toisillemme sekä asiakkaalle. Kerromme asiat suoraan emmekä esimerkiksi vähättele investoinnin kustannuksia tai aikatauluja. Asiakas tietää tarkalleen mitä saa, mitä palvelu kustantaa ja mikä on aikataulu. Arvostamme sekä asiakkaitamme että omaa työtämme.
Kannamme vastuun omasta työstämme. Pidämme kiinni sovituista asioista. Teemme työt ajallaan ja korkean laadun mukaisesti.

Olemme aktiivisia asiakkaitamme kohtaan, sekä nykyisiä, tulevia että menneitä. Olemme yhteydessä ja pidämme asiakkaat ajan tasalla. Aktiivisuus on kantava toimintatapa myös yrityksemme sisällä. Keskustelemme kollegoidemme kanssa – viimeisimmät käänteet ovat tiedossa useammalla henkilöllä.

Tavoitteemme on tarjota Suomen parasta ICT-palvelua. Asiakaspalvelumme on asiantuntevaa ja ystävällistä, vaikka asiakkuus loppuisikin. Olemme helposti tavoitettavissa ja toimintamme on nopeaa ja joustavaa.

Mutkatonta asiakaspalvelua kumppaniyhteistyöllä – DialOk ja Suomen ICT Picte auttavat asiakkaita yhdessä. Lue lisää.